Artikkelit

Neule, ihanteellinen kesävaate

22.3.2019

Yleinen

Pakkaatko villavaatteen pahvilaatikkoon maaliskuussa ja roudaatko laatikon häkkivarastoon? Ehkäpä vielä huollat ja hoidat neuleen säntillisesti ennen talviteloille laittamista. Teet tilaa ihanille kaftaaneille ja kukkaprinttimidihameille – tunkkainen ja tukala neule saakoon kyytiä. Tervetuloa kesävaate!

Esimerkillistä?

Ei, vaan täysin turhaa. Pistämällä neulevaatteen kuukausiksi pannaan aliarvioit sen käyttöarvoa. Alpakkaneule on toki sesonkivaate – sen sesonki kestää joulusta jouluun.

Neule on ihanteellinen kesävaate

Viime kesä oli mittaushistorian lämpimin. Silti Alpan neuleita myytiin enemmän kuin koskaan aiemmin niin meillä kuin esimerkiksi Helsingin Sokoksella.

Yritystämme perustaessa ajattelimme, että kesäkuukaudet ovat rauhallisia ja neuleet ovat luonnollisesti talviteloilla. Huomasimme kuitenkin pian, että käytimme neuleita itse asiassa yhtä paljon vuodenajasta riippumatta. Saman huomion tekivät vuosien varrella myös asiakkaamme, jotka yllättyivät neuleiden käytännöllisyydestä kesäkeleissä.

Kun neule talvisin toimii lämmittävänä kerrastona, kesäisin se on käyttömukavuudeltaan ja ominaisuuksiltaan ehdottomasti miellyttävin päällystakki. Suomen kesä ei ole trooppinen silloinkaan, kun se on poikkeuksellisen lämmin, vaan iltaisin lämmike on tarpeen. Tähän ohut mutta lämmin Alpa-neule on mitä ihanteellisin kesävaate, koska:

  1. Pieneen tilaan mahtuvat neuleemme voit hellepäivänä napata kätevästi mukaan iltaa odottamaan – tuotteemme sopivat tähän mitä parhaiten, sillä alpakka pysyy hyvin rypistymättä, vaikka sen pakkaa napakasti laukkuun.
  2. Alpakka hengittää eikä kerää itseensä tuoksuja – näitä vaatteita ei tarvitse pestä joka käyttökerran jälkeen. Hengittävyyden ansiosta juuri mikään neuleistamme ei tunnu liian kuumalta, jos helleraja ei rikkoudu. Helteessä kannattaa suosia ohuempia malleja.
  3. Kuitu hylkii likaa uskomattoman hyvin – voit huoletta istahtaa nurmikolle nautiskelemaan jäätelöä ilman pelkoa tuotteen värjääntymisestä vihreäksi.
  4. Neuletakki on helppo pukea päälle ja ottaa pois – kun neule on mukanasi, voit olla varma siitä, että voit kokea olosi aina juuri sopivan lämpimäksi tilanteessa kuin tilanteessa.

Neule on ihanteellinen kesävaate.

Alpalaisten kesäneulesuosikkeja

Listasimme neuleita, jotka sopivat kesäsäähän erityisen hyvin.

Mild

Tyylikäs, pitkä neuletakki sopii yhdisteltäväksi niin mekon ja hameen kuin housujen kanssa. Kevyt reikäneulos tekee vaikutelmasta keveän, vaikka neulos onkin tiivistä (eli kestävää).  Lue Miriamin kokemuksia Mild-neuleesta mittaushistorian helteisimmässä kesässä!

Seaside

Seasiden herkkä, kevyt ja erityisen pehmeäksi neulottu pitsipinta on saanut innoituksensa kauniina kesäpäivänä Hangossa, Suomen eteläisimmässä kunnassa. Siihen ympäristöön kimonotyylisen, hihoiltaan kyynärmittaisen Seasiden voi sanoa sopivan mitä parhaiten!

Drizzle

Suosituin tuotteemme niittää mainetta ja kunniaa läpi vuoden. Ohut ja uniikki neulos viehättää päivästä ja vuodesta toiseen, ja neuleen monikäyttöisyys korostuu kesäisin. Maksimissaan puoleen reiteen ulottuva helma, napit ja taskut tekevät neuleesta käytännöllisen. Ja kauniin.

Luminous

Ihana Baby Alpacasta valmistettu Luminous-klassikko tuntuu erityisen hyvältä ja ylelliseltä paljasta ihoa vasten. Siksi se on neuletakki, joka erityisesti tekee mieli pukea hihattoman kesäpaidan päälle.

Edge

Miesten napiton neuletakki syntyi asiakastoiveen perusteella. Se lanseerattiin kesän kuumimpaan aikaan ja sai mitä tervetulleimman vastaanoton. Napiton neuletakki on helppo yhdistää niin kaulus- kuin teepaitaan.  (Viime aikoina on tosin käynyt niin, että Edgeen ovat ihastuneet myös naiset. )

Chilly & Moonlight

Neulemekon ajattelisi äkkiseltään olevan talvivaate, jonka pukee paksuimpien löytämiensä sukkahousujen kanssa. Alpakanvillamekon ja paljaiden säärien yhdistelmä on kuitenkin paitsi mukava myös tyylikäs!

Silent

Ikiklassikko, lyhyt ja napitettava neuletakki on takuuvarmasti käytössä kesät talvet. Ohut neulos ei tunnu tukalalta kuin kovimmissa hirmuhelteissä.

Crew Neck lite

Jos paksumpi Crew Neck oli viime kesän hittituote, mikä tulee sen ohuemmasta Baby Alpacasta valmistetusta versiosta? Ohuemman Crew Neckin mallikappale oli päällä Laurilla käytännössä koko viime kesän.

Psst. Ennen kesää lanseeraamme myös lyhythihaiset silkki-alpakkapaidat miesten ja naisten mallistoon.

Neuletakki käy kesäisin päällystakista.