2nd hand
Jo keväällä 2019 Alpa avasi 2nd hand -konseptin, joka välittää käytettyjä neuleita uusille omistajille. Alpa vastaanottaa käytettyjä tuotemerkkinsä neuleita lahjakorttia vastaan. Lahjakortin suuruus riippuu tuotteen kuntoluokituksesta, joita on kolme. Neuleen kuntoarvio tehdään itse jo ennen kuin neule toimitetaan Alpalle. Kuntoarvio tarkastetaan, minkä jälkeen neule pestään ja huolletaan. Neule laitetaan myyntiin Alpan verkkokauppaan.
Konsepti on ollut erittäin suosittu. Vuonna 2023 2nd hand palvelu kylläkin laski 12,5% edellisvuoteen verrattuna, kun taas vuonna 2022 2nd hand -palvelu kasvoi Suomessa jopa 27 %. Vaikka 2nd hand -myynnin kasvu ei ollut yhtä suuri kuin edellisvuonna, niin yleinen suunta on edelleen selvästi kasvava. Tämä kertoo käytetyillä neuleilla olevan kysyntää. Käytettynä ostetuilla tuotteilla on uutta tuotetta pienempi ilmastovaikutus ja samoin tuotteen ostaminen käytettynä tukee vastuullista kuluttamista.
Moni haikailee usein jo valikoimasta poistuneiden tuotteiden perään, minkä lisäksi kysyntää on ollut esimerkiksi omalle Facebook-kirpputorille. 2nd hand -palvelu on näin ollen kehitetty vastaamaan asiakkaiden toiveisiin”, Alpan perustaja Heikki Timlin kertoo.
2nd hand -palvelu on nykyisin luonnollinen osa Alpan liiketoimintaa. Konseptillaan Alpa haastaa näin ollen positiivisesti myös muut yritykset: tuotteiden pitkä elinkaari on yritysten valttikortti.